Kun oltiin kayty kaikki peruskohteet lapi meilla oli viela viikko aikaa ja haluttiin kayda tsekkaamassa joku paikka missa olisi vahemman turisteja ja paasisi ehka paremmin seuraamaan paikallista elamanmenoa.. Loydettiin aika randomilla kaakkoisosaan jonka piti olla kaunista vuoristoista aluetta joka ei ole viela kovin suosittu matkakohde.
Tehtiin sitten matkustuksen superpaiva ja otettiin 14 tunnin yobussi Inle Lakelta Yangoniin, jossa kaveltiin heti toiseen bussiterminaaliin josta lahti tunnin paasta 10 tunnin ilmastoimaton paikallisbussi etelaan Mawlamyineen.
Matka meni oikeasti yllattavan kivuttomasti!
Hyvin unisesta Mawlamyinesta piti uusimman Lonely Planetin mukaan menna 2 kertaa viikossa hieno hyvin halpa maisemavenematka Hpa Aniin jonne halusimme lopulta paatya. Kuinka ollakkaan asiat muuttuvat ja venematka oli lopetettu 8 kuukautta sitten. Yksi hostelli olisi vuokrannut turisteille melko hintavia veneita matkaa varten, mutta sitakin olisi joutunut odottamaan 2 paivaa. Meilla aika oli kuitenkin kortilla, joten paadyimme lahtemaan seuraavana aamuna paikallisbussilla kohti Pha Ania. Se olikin sitten aikamoinen seikkailu, bussi oli aivan tupaten taynna ihmisia ja seisomapaikalla (joille paastiin tunkemaan) ei pystynyt liikuttamaan jalkojaan viitta senttia, vaan seisoit siina missa seisoit. Eeron vieressa herra Kenraali ensin nojasi Eeron olkapaahan ja sitten alkoi oksentamaan. Mutta oikeastaan ensimmainen puoli tuntia oli ihan hauskaa ja 45 minuutin jalkeen paastiin istumaan ja 2h meni niin nopeasti. Ei sittenkaan niin eronnut ruuhkaisesta 102T:sta kuumana kesapaivana, mita nyt munkkeja takapenkilla ja ihmiset oli hyvin ystavallisia!
Hpa Anissa vuokrattiin samantien fillarit kun oli saatu rinkat heitettya hostelliin. Hostellin sympaattinen pitaja vanha herrasmies oli kasin piirtanyt kartan lahialueen mielenkiintoisista paikoista. Suuntana vajaa 15 kilometrin paassa tekojarven keskella sijaitseva luostari, mutta seikkailtiin pitkin pienia hiekkateita jotka mutkittelivat paikallisissa kylissa.Maisema oli huikean kaunista, kirkkaan vihreita riisipeltoja ja limestonekukkuloita ripoteltuna sinne tanne. Yhdessa kylassa meita tuli tielta asti kutsumaan majaansa kylaan paikallinen nainen pienen lapsen kanssa. Siella sitten istuttiin majassa lattialla emannan ja naapurinaisten kanssa kaikkien heidan imettaessa lapsiaan. Pikkuhiljaa varmaan puoli kylaa saapui paikalle. Muutama mies tuli kurkkaamaan mutta paaasiassa nuoria naisia ja pienia lapsia. Kukaan ei osannut sanaakaan englantia, eika myoskaan lukea, eika me aantaa paikallista kielta, joten Lonely planetin phraasiosuus osoittautui hyodyttomaksi. Istuimme majassa reilun puoli tuntia ja paaasiassa tuijottelimme toisiamme. Kun koimme parhaaksi jo lahtea, emma paasseetkaan polupyorille asti, vaan meidan piti menna vierailemaan viela naapurin majaan. Pikkuhiljaa sama poppoo valui sinne ja jatkoimme toistemme tuijottelua. Olihan se vahan outoa, mutta ihan kivaa kylla, ainakin sen aikaa, ainakin paastiin kurkkimaan paikallisiin koteihin nakemaan miten jengi siella elaa. Tunnin jalkeen jatkoimme matkaa kohti luostaria.
Koko ensimmaisen paivan aikana emme nahneet yhtaan muuta turistia paitsi puolityhjassa hostellissa mutta sitakin enemman ystavallisia paikallisia ja fiilis oli aika korkealla laivareissun peruuntumisesta huolimatta! Ainoa ongelmia tuottaja oli rahanvaihto, kuten eero mainitsi edellisessa kirjoituksessa, se ei aina ole niin triviaalia Myanmarissa. Meilla tietenkin kateinen loppui ja ainoa rahanvaihtaja kaupungissa oli hammaslaakari, joka paikalliseen tapaan oli yksi kioski marketissa muiden joukossa, very interesting. Hammaslaakari vaitti kuitenkin meille ettei tieda mistaan rahanvaihdosta mitaan. Hetken meidan materiaalinen selviytyminen oli kysymysmerkki, kunnes meidan kivan hostellin juoksupoika kavi vaihtamassa meidan dollarit hammaslaakarin kanssa.
Huomattiin etta fillarit oli ihan paras kulkuneuvo ja paatettiin seuraavaksi vuokrata pyorat 2 paivaksi ja lahtea maaseutumatkailemaan. Tavoitteena oli kiiveta alueen korkeimmalle limestonevuorelle ja kysya huipulla olevasta pienesta luostarista jos saisimme yopya heidan lattialla. Kiipeaminen vuorelle oli rehellisesti karmea kokemus. Eika edes sen takia etta oltiin lampohalvauksen partaalla auringon porottaessa yli 30 asteen lukemia kirkkaalta taivaalta, vaan inhottavan kaarmeen vaaniessa meita polulla. Kolmatta kertaa koitettuamme ohittaa kaarmetta ja sen yllattaen meidat edelleen suhisten eri paikassa polun viereista heinikkoa paadyimme siihen etta vaihtoehtoinen reitti olisi poikaa. Onneksi siina kohtaa polku sattui haarautumaan kahtia! Kuitenkaan loppu 2 tuntia kiipeamista metsan keskella ei ollut mitaan hermolomaa. Onneksi kuitenkin jatkettiin urheasti matkaa koska maisema perilla huipulla oli kaiken karsimyksen arvoinen! Saatiin myos lupa yopymiseen ja vietettiin yo huipulla 5 munkin kera. Illalla istuskeltiin luostarin pihalla munkkien meditoidessa ymparilla ja tunnelma oli aika rauhaisa. Yksi munkeista osasi englantia ja muutaman juttutuokion aikana opittiin paljon munkkien arjesta ja elamasta Myanmarissa. Syotiin myos kynttilanvalossa luostarin kellarissa koska luonnollisesti sahkot katkesivat. Kaiken kaikkiaan ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista reissulla!
Seuraavana paivana pysahtyessamme olusille pieneen tienvarsihokkeliin sattui paikalla olemaan kyseisen kylan paallikko joka vaati tarjota meidan kaljat, seka eerolle viela kaksi lisaa ennen kuin onnistuimme karkaamaan paikalta. Onnistuimme paasemaan kuitenkin vaan muutaman sata metria eteenpain ennen kuin yhdesta talosta taas juoksi tytto kutsumaan meidat kylaan. Talla kertaa tytto puhui englantia ja menimme tosi mielellamme, koska ainoa mita enaa oltaisiin voitu toivoa oli paasta oikeasti juttelemaan paikallisten kanssa samaa kielta. Kaytiin sitten limppareilla kylassa ja sen jalkeen tytto lahti meidan mukaan loppupaivaksi pyorailemaan, kunnes mentiin uimaan lahteelle jonne loppuperhekin tuli mukana. Tytto oli juuri valmistunut yliopistosta jossa oli lukenut kemiaa ja nyt asui vanhempiensa kanssa ja auttoi heita peltotoissa. Kuivan kauden aikana suurin osa ihmisista maaseudulla kuitenkin vaan hengaa, koska pelloilla ei ole hommaa.
Kolmen paivan fillaroinnin jalkeen molemmilla olikin sitten takamus reidet ja pohkeet niin kipeat etta hyva kun paastiin viimeisena paivana sangysta ylos ja bussiin. Nukuttin viela viimeiset pari tuntia Myanmarissa lentokentan pihalla oikein ystavallisen rankasti aseistetun vartijan suojellessa meita ja sitten suunnattiin kohti Laosia! Parhaillaan odotellaan Paksessa Etela-Laosissa bussia kohti Tha Kheakia jossa pitaisi olla hyvaa kalliokiipeilya.
(Itseasiassa unohdin julkasta tan ja nyt ollaan jo kiipeilty putkeen 5 paivaa ja ollaan molemmat niin mustelmilla ja verilla, etta aika lahtea eteenpain, ei kylla tiedeta viela minne. Kiipeily kuitenkin parasta ikina.)
http://www.greenclimbershome.com/ Suositellaan kaikille lampimasti!
Kuvia luvassa myohemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti