Singaporessa jatettiin hyvastit Annalle ja Tomille (eeron sisko ja sen poikaystava) ja lennettiin Philippiineille Cebun saarelle. Eero oli hankkinut Thaimaassa sukellusluvan, joka Tiialla jo olikin. Philippiineilla oli tarkoitus ottaa luvat hyotykayttoon, onhan alueella lukuisia maailman parhaita sukelluskohteita.
Cebun kaupunkiin saavuttuamme paatimme, etta siella ei yovyta, vaan otetaan heti bussi pohjoiseen kohti kylaa, josta lahtee veneet Malapascuan saarelle. Tuurilla ehdittiin viimeiseen bussiin, joka saapui 6h myohemmin Cebun pohjoispaahan. Tarkoitus oli yopya kylassa, mutta pimealla paikalle tultuamme totesimme, toteutuksen olevan haastavaa. Uskomattomalla tuurilla (jalkikateen moni sanoi nain) satamassa sattui olemaan juuri vene lahdossa tunnin matkalle Malapascualle. Hypattiin pieneen veneeseen ja alkoi saman tien rankkasade. Rinkat ja vaatteet markina hypattiin ensimmaiseen edes hiukan halvemman kuuloseen majoitukseen Malapascualla, mika osoittautui hyvaksi ratkaisuksi. Eero taipui tekemaan advanced diver -kurssin, jonka Tiia oli suorittanut Thaimaassa, ja nain saatiin majoitus puoleen hintaan. Ruokaa ei kuitenkaan saarelta enaa saanut, joten otettiin pari kaljaa skottien, walesilaisten, espanjalaisen ja suomalaisen kanssa. Ilta paattyi paikalliseen koriskenttadiskoon. Tavallisesti diskon tahtena on70+ armottomasti bailaava mummo. Sateen vuoksi kohtasimme hanet vasta pari paivaa myohemmin bileissa, joissa han mm. tankotanssi, tanssi tunnin kaljapullo paalealla jne. Filippiinojen lanteet eivat ole rajoittuneita ja tanssiin ryhtyminenkaan ei vaadi suurta yllytysta.
Kuudessa paivassa Malapascualla sukellettiin kolmena uskomattomissa koralliviidakoissa ja kalaparvissa. Nakyvyys veden alla oli tavallista huonompi, mutta ei se mitaan. Samalla ehdittiin hiukan tutustua pieneen parin n. tuhannen asukkaan saareen. Turismi ei ollut viela pilannut kylia, jotka olivat viela aika hauskoja ihmisbongailupaikkoja. Tutustuminen olisi voinut olla syvallisempi, jos ei olisi satanut jatkuvasti. Viimeiset 3 paivaa satoi lahes yhta soittoa.
Sateisiin kyllastyneina lahdettiin etsimaan aurinkoa etelasta. Oltiin uskomattomia bussisankareita, kun ehdittiin parilla eri linjalla Moalboalin turistihelvetiin, jossa piti olla Discovery Channel -tasoista sukellusta. Seuraavana paivana kurkattiinkin veden alle, mutta sardiiniparvet ja nakyvys puuttuivat, joten sukellus jai yhteen kertaan ja iltapaivalla otettiin bussi, sivuvaunumotskari ja lautta Dumagueten kaupunkiin.
Dumaguete oli eloisa opiskelijakaupunki, jonka edessa komeilee natti saari, jota ymparoi rikkaat koralliriutat, joita pidetaan yksina hienoimpina maailmassa. Sinne matkustettiin yhdeksi paivaksi sukeltamaan. Isoa venetta ei sina paivan sattunut oleman vapaana, joten saatiin hyvin pieni vene. Siihen ei olisi yhtaan enempaa ihmisia mahtunut, kuin me, kaksi muuta sukeltajaa, sukellusopas ja kaksi filippiinilaista apuria. Heti, kun saavuimme merelle, alkoi satamaan ja Eerolle tuli jo nalka. Sade lakkasi kahden sukelluksen valissa kymmeneksi minuutiksi, jolloin Eerolta paloi nena ja otsa. Sukellusten tauot eivat olleet lampimia, mutta vedenalainen maailma oli loistava! Enemman koralleja kuin missaan ja niitten seassa muutama valtava merikilpikonna. Rankka mutta hieno paiva. Illalla Eero sai matkan parhaan yksittaisen ruoan. Kalaa pestossa ja jossain muussa.
Lopulta kyllastyttiin Keski-Filippiinien jatkuvaan sateeseen, jolle ei saatiedotusten mukaan ollut tulossa loppua ja ostimme lennot Coroniin, Busuangan saarelle, Palawanin alueelle (Palawan, the last frontier of Philippines). Coronin saari naytti lentokoneesta ja paikan paalta tosi hienolta lahes autiolta kukkulaiselta paratiisilta. Coronin kaupunki oli pieni kohtalaisen tunnelmainen kyla, jonka ympariston suuremmat turistimaarat ovat vasta alkaneet loytaa. Coronin suurin nahtavyys oli alueelle uponneet japanilaiset toisen maailmansodan alukset. Naita hylkyja kavimme veden alla sitten ihmettelemassa. Aavemaisia ja alyttomasti erilaisia ja eri kokoisia kaloja. Myos jarvi, jonka pohjalla on kuuma lahde oli yllattava kokemus. Veden alla naki n. 20m eteenpain ja mita alemmaksi meni sita kuumemmaksi se muuttui. Coronissa lisaksi kerreltiin pikkuveneella paikallisisa hiekkarantoja ja tsekkailtiin maisemia.
Lopulta alyttomien viisumi- ja paivamaarasotkujen jalkeen onnistuttiin varaamaan paikka viiden paivan saarihyppelylle. Tavallisesti vene on loppuunmyyty kuukausia etukateen, mutta nyt sattui kaksi paikka olemaan vapaana. Kokemuksesta voisi kirjoittaa kokonaisen blogipostauksen, mutta ehka saastelemme teita jaisessa Suomessa. Meita oli 20 henkea paikallisessa veneessa, johon juuri mahduimme. Katolla oli auringonottopatjat puolivarjossa. Veneesta saattoi sen ollessa ankkurissa hypella mereen. Paivisin ajoimme snorklausriutoille, autioille hiekkarannoille ja kavimme ihmettelemassa paikallista kylaa ja koulua. Iltasin ankkuroimme hiekkarannoille, joissa oli meille rakennettu hyvin yksinkertaiset bambumajat. Yhtena iltana rannalla grillattiin sika, toisena pelattiin hiekkalentista jne. Lopuksi jouduimme lahtemaan paivaa aikasemmin pois, silla viisumimme vanheni.
Kuljimme pikkuveneella, sivuvaunumoottoripyoralla, bussilla, sivuvaunumoottoripyoralla, (hostelliyo), sivuvaunumoottoripyoralla, lentokoneella ja taksilla Bangkokkiin, jossa saavuimme klo 3 yolla loytamaamme hostelliin. Bangkokista piti jatkaa Laosiin, mutta huomasimme, Myanmarin viisumien vanhenevan aiemmin kuin luultiin, joten paatettiinkin ostaa lennot Myanmariin ylihuomiselle. Pari paivaa saadettiin Bangkokissa asioita, Tiia esim. kirjoitti tyohakemuksia. Sit lennettiin.
Nyt ollaan Myanmarissa! Saa naha, millanen paikka taa on. New York Timesin mukaan vuoden 2012 kolmanneksi kiinnostavin matkakohde. 17.2. lennetaan takas Bangkokkiin. Sit Laos. Sit 16.3. lennetaan New York Timesin mukaan vuoden 2012 toiseksi kiinnostavimpaan matkakohteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti